Se ois syksy taas, ja tunnen sen jokaisella solullani. Jotain jännittävää on tapahtumassa, tiedän sen. Jotain siinä, miten aurinko viistää maata, miltä tuuli maistuu, miten tähdet loistavat taivaalta kirkkaanpina kuin koskaan, pieniä merkkejä kunhan vain osaat etsiä niitä. Ja maailma on maaginen ja täynnä mahdollisuuksia ja ihmeitä, ja mä olen niiden keskiössä: oon tarinan päähenkilö, sankari joka voittaa pahan, karkoittaa hirviöt loistolla mitä mun olemus säkenöi. Nyt on mun hetki, pimenevät illat ja energian väriset lehdet kuiskivat. Ja mä olen valmis.
Mutta tiedän, ettei mitään tule tapahtumaan. Mä valmistaudun, odotan että kohtalo tulisi ja tekisi tehtävänsä, mutta samalla tiedän että ei, mikään ei tule muuttumaan. En tuu löytämään itsestäni mitään ihmeellistä voimaa, eikä kukaan tule hakemaan mua pois täältä kohti tarkoitustani. Mä voisin parantaa maailman, tuhota sen, mutta mulle ei anneta siihen mahdollisuutta.
Se fiilis iskee marraskuussa. Pelkään marraskuuta -syyseuforian hinta peritään talvikuukausien hallan mukana.
