And even if it takes a lifetime to learn I'LL LEARN.

Koulustressi alkaa olla sitä mallia että itsensä jojoon vetäminen tuntuu enää marginaalisella tasolla läpältä. Mulla on päässä jokin vamma joka ajaa mut aina tekemään valintoja, jotka johtaa tilanteisiin, joissa koen itseni aivan saatanallisen huonoksi ja arvottomaksi elämänmuodon irvikuvaksi -kauppis on tästä kerrassaan mielenkiintoinen esimerkki. Matikkanero kun olen ykkösriviä pukkaa, ja keskiarvo keikkuu kakkosessa, mikä puolestaan johtaa siihen, että vaihtohaaveet taitaa jäädä juurikin niiksi, haaveiksi.

Mutta hei. Vaikka saan taas tätä perinteistä "tyhmä!" -paskaa niskaan (esimerkkinä tästä kuinka eräs luentotoverini totesi että sitä lohduttaa kuinka mä sentään oon koulumenestyksessä aina sen alapuolella... se oli vaan läppä kuulemma) mutta en mä oikeasti ole tyhmä. Olin kai joskus fiksukin. Vääristynyt minäkuva on ihan perseestä, ja koulu aiheuttaa mulle sitä mitä photoshopatut lehtikuvat anorektikoille: akateemisesti vääristyneen minäkuvan. Enkä mä pidä siitä, en ollenkaan, enkä alistu sellaiseen. Herranjumala oon matikkapainotteisessa yliopistossa, EN VOI OLLA TÄYSI IDIOOTTI MUUTEN EN OIS PÄÄSSYT SISÄÄNKÄÄN.

Itseään henkisesti perseelle potkivin terveisin, Karla.

Loppuun vielä asiaankuuluva voimabiisi Devin Townsendilta: